keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014



Vuosi oli omalla kohdallani erilaisempi kuin edellinen.
Enoni, joka kuului kiinteästi elämääni, nukkui pois toukokuussa ja tätini, suvun vanhin, syyskuussa. Kyllähän vuoteen kuului myös iloakin. Serkkuni järjesti aivan ihanat syntymäpäiväjuhlat elämänkumppaninsa kanssa: sukulaisia näki iloisemmissa merkeissä, hyvää ruokaa, karaokea, tanssia, ym. Parit muut synttärit ja suvun yhteinen jokakesäinen karaokeilta nyyttikestien tavalla. Sitten oli vielä kyläpäivä, jossa olin talkooporukassa.
Sitten oli enoni puolison yllätyssynttärit, koska asuvat Göteborgissa niin päivä olis mennyt matkustaessa takaisin kotiin, täälä meilä.
Ja sitten olima mieheni kans viisi päivää tuetula lomala Kalajoela:


Sen jälkeen aloimakin sairastamaan. Ensin miehelläni oli lievä aivoinfarkti ja sen jälkeen itte sairastuin flunssaan, josta ei tahtonu selviytyä milhän. Tällä hetkelä mies on ykskätinen, sillä vasen käsi ei toimi, ei voi laittaa vaatheita pääle ja riisua jne. Flunssan aikana mulla oli ja on edelleenki ongelmia käden kans.
Mutta näitten kans pittää tulla toihmen ja toivotethan vuosi 2015 tulevaksi.









8 kommenttia:

  1. Rauha vaan menneelle vuodelle ja uusi onkin jo hyvässä vauhdissa. Toivon mukaan se olisi mainio meille kaikille .
    Lueskelin aamutuimaan koko blogihistoriasi. Melko uusi mielenkiintoinen blogi,
    Kerrot, että olet talvi-ihminen, niinhän minäkin. Kun talven sisimmän löytää, niin siitä ei voi muuta kuin tykätä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja sinulle hyvää uutta vuotta, aimarii. En ole ollut vasta ko pari kuukautta, katothan miten alkaa menehmän. Kunnon talvi on kaunis.

    VastaaPoista
  3. Hyvää Uutta Vuotta! Tuokoon alkanut vuosi iloa elämääsi.

    VastaaPoista
  4. Samoin sinulle, Virkkuumummo♥♥
    Ja myös pikaista paranemista noiden edellisten lisäksi♥♥

    VastaaPoista